Sillä välillä olen jo alkanut haikailemaan urheilun perään - tänään otetaan tikit pois ja sitten sitä täytyy vissiin alkaa jo kuntoilemaan. Eilen näytin pari keskivartaloliikettä poikien treeneissä ja reiteen kävi sattumaan. What?

Yksi vakkariseurattavista blogeista on dynaamisen treenaamisen jenkki-guru Vern Gambetta ja ajoittaisesta julistamisesta huolimatta sieltä löytyy ihan hyviäkin juttuja. Gambetta paasaa sen perään, että esim. voimaharjoittelussa pitää olla aina ajatus siitä harjoittelun lopputuloksesta. Esim. salibandypelaajan ei ole järkeä tehdä normirutistuksia selällään maaten, koska salibandyssä seistään. Eli yksinkertaisesti harjoittele liikettä, älä lihaksia. Eilinen postaus oli yksi parhaista vähään aikaan:

Urheilijaksi kasvamisen kolme vaihetta:

1. Harjoituksen suorittaminen - koutsi tekee treeniohjelman, käyt tekemässä treenin ajattelematta sen kummemmin mitä teet.
2. Harjoituksen ymmärtäminen - ymmärrät että sinun täyty kehittyä ja tehdä asiat aina vähän paremmin kehittyäksesi; tekniikan tärkeys ja keskittyminen.
3. Harjoituksen tunteminen - henkinen valmistautuminen ja keskittyminen jokaiseen harjoitukseen, parhaansa anataminen jokaisessa harjoituksessa.

Ehkä kääntäjä pystyisi parempaan suomennokseen. Mutta näillä eväin tulevaan kesään.

P.S. Mikael Järvi SSV:n neljännen peräkkäisen mestaruuden jälkeen 11.4.:

- Tää kausi eroaa aikasemmista siinä, että ikinä ei o näin vaikea kausi ollut. Hirvee määrä loukkaantumisia, ja hyvä et saatiin kaks kenttää pelaamaan tossa kauden aikana.

Katriina Saarinen Classicin kolmannen peräkkäisen mestaruuden jälkeen 14.4.:

- Meillä oli todella vaikea syksy, kun Euroopan Cup meni poskelleen ja loukkaantumisia oli niin paljon, että välillä oli vaikea saada kahta kentällistä kokoon. Nousimme kuitenkin joukkueena vaikeuksien yli.

Reissulla oli ainuastaan yksi kurja muutamasekuntinen, kun täräytin nupin oikein kunnolla Ylläs -tunturiin lauantaiaamupäivästä. Niskat on edelleenkin juntturassa ja taitaa urheilutauko jatkua vielä tämän viikon loppuun (kevätretki, osa 2 lukuunottamatta), jos ei seuraavankin. Diganosoimatonkaan aivotärähdys ei mukava ole. Kypäränhankinta harkintaan.

Sitten pääsin vihdoin ihailemaan miesten salibandyä - kauden ensimmäisenä pelinä Erä-SPV, osa 1. Voi sitä vauhtia. Semisti pakotin H:n mukaan, joka oli yllättäen innoissaan. Itsellä meni puolet ensimmäisestä erästä kun pelkäsin jonkun loukkaantuvan, niin kova vauhti pelissä oli. Alkujärkytyksestä toivuttuani mietin mikä siinä on että meidän ei anneta pelata vauhdilla ja kovaa, eihän me pystytä läheskään samaan vauhtiin. Sen jälkeen ihailin Erän kurinalaista peliä ja aloin toivomaan mestaruutta.

H oli niin innoissaan Mosan vauhdikkaasta pelistä, että lupasi tulla seuraavana päivänä katsomaan SSV-Classic, vaikka varoitin että se tulee olemaan ihan eri planeetalta. Ei olisi itsekään pitänyt uhrata lauantai-iltaa, kun väistämättä kävi nukuttamaan. Tempo oli ehkä samaa tasoa kuin meillä. Ei sillä, tehokastahan SSV:n peli oli, mutta ei se oikeasti ole ihme että katsojamäärät ovat surkeita. Ei niillä tsiluilla tai taukokisoilla mitään katsojia saada, tärkeintä olisi tehdä pelistä tehokasta JA viihdyttävää! Edellytykset on.

Sitten Signe Branderin näyttely - "Oliskohan tossa mun talo?!" - ilmaiseksi Hakasalmen Huvilassa. Mene jos et vielä käynyt. Pizza Benjam’s Bistrossa, vihdoinkin.

"Onko tilaa kahdelle?" "Hmm… Hmm… Hmm… Hmm… No jos syötte tunnissa." "Joo, pizzaa ajateltiinkin." "Hyvä."

Seuraavaksi vanhempi pariskunta: "Onko tilaa kahdelle?" "Onko varaus?" "Ei." "Sitten ei ole tilaa, valitettavasti."

Seuraavaksi nuori perhe: "Onko tilaa neljälle?" "Joo, tervetuloa."

Seuraavaksi vanhempi pariskunta: "Onko tilaa kahdelle?" "Onko varaus?" "Ei." "Sitten ei ole tilaa, valitettavasti."

Seuraavaksi nuori pari: "Onko tilaa kahdelle?" "Joo, jos syötte puolessatoista tunnissa."

Koko rahan edestä, mutta kannattaa varata pöytä. Italia Helsingissä.

Oopperassa La Traviata - välillä vähän turhiakin kohtauksia, mutta kokemus jota voi analysoida vasta useampien kokemusten jälkeen. Miesten laulusta erotin välillä sanoja, naisten harvemmin. Oudot katkokset kohtausten välillä, kun lavastuksiin tehtiin muutoksia. Puvustuksissa Wanhojen Tanssit tulevaisuudesta. Itkeä en osannut, mutta viihdyin.

Tänään Anna Eriksson pääasiassa englanniksi Savoyssa. Toivottavasti edes Kun katsoit minuun.

Sitä ennen soi kerran jos toisenkin Bloc Party - Zephyrus.

Pelkään hammaslääkäriä ja aina välillä viisaudenhammas on aiheuttanut pulmia. Ensimmäinen kerta, kun jouduin menemään lekuriin oli syksyllä 2008, mutta se oli juuri ennen viikon lomareissua, joten hampaalle ei tehty mitään. Seuraava kerta oli tammikuussa 2009, mutta silloinkin oli tulossa reissu. Lekuri oli nimittäin sitä mieltä röntgen-kuvien jälkeen, että se pitää leikata pois ja siitä seuraa parin päivän sairasloma, viikon urheilukielto, jne.

Tuolloin sovittiin aika jonnekin keväälle, no se piti siirtää jostain syystä. Kesälle, lääkäri piti pidemmän loman. Aikaa ei voitu varata syksylle, kun joka vkl oli pelejä. Tammikuun lopusta löytyi sitten sopiva aika, mutta kas kummaa, kehitin itselleni flunssa tuota varten ja varausta piti siirtää. Eiliselle.

Olin saanut jollain käynnillä Diapamin jännitystä rentouttamaan, antibiootti- ja särkylääkekuurit valmiiksi ja vielä oli sanottu että kannattaa pyytää saattaja mukaan kotimatkalle.

Tein työtä käskettyä, pyysin äidin tulemaan lääkäriasemalle, otin sen Diapamin, yhden antibiootin ja lähdin rohkeana tyttönä kohti hammaslääkäriä. Tiistai-iltana oli noussut jo sopivasti pieni jännityskuumekin, eli kaikki oli valmista operaatioon.

Lääkäri oil 15 minuuttia myöhässä ja tervehtimisten (ärsyttävää, kun enää ei kätellä) jälkeen hän sanoi "Mennään tonne juttelemaan." Olin mielessäni "Va?" ja ääneen "Eikös tässä pitänyt ihan leikatakin?" "Ei meillä kuule sellaseen oo aikaa, sulla on vaan 30 minuutin aika." Jaahas.

No mentiin sinne huoneeseen ja siellä oli hoitsukin ja totesin että on se nyt sääli jos se rauhottava menee ihan hukkaan, eikä mulle tehdäkään mitään, johon lääkäri vaan totesi "Käy istumaan siihen" jonka jälkeen hän olikin jo laittamassa puudutusainetta "Tää nyt sattuu kun laitetaan tänne sisäpuolellekin. Otetaan sieltä ylhäältä nyt ainakin pois yks hammas, jätetään toinen puoli ni voit sitten syödä tänään normaalisti." Ja hetken kuluttua toinen piikki oli suussa "Sattuuko." "No ihan vähän sieltä lopusta. Miten pitkään tää operaatio kestää?" Ja suussa oli taas uudet laitteet.

"Krits, krats, ronks." "Näin pitkään."

"Mites toi saikku, mulla on nää verkkarit jalassa kun kuvittelin että meen suoraan kotiin litkimään sitä jätskiä?" Lääkäri nauroi päin naaamaa ja viesti oli suunnilleen tämä "Ei mitään saumaa, turha toivo!"

Päivän mittaan välillä tuli vähän veren makua suuhun. Edes puudutuksen katoaminen ei sattunut. Yhden särkylääkkeen otin illalla varuiksi.

Aamulla omasta kokemuksestaan kertoi F "Makasin kuolleena vastaavan jälkeen pari päivä, aika uskomatonta." "No seuraava kerta on varmaan sitten mullakin ihan kauhee." "Joo, first time is always free!"

Urheilun ja naurun sijaan katsottiin siis jännitystä ja draamaa. Ja täytyy sanoa, että valinnat osuivat oikein hyvin kohdilleen. Millenium-trilogian päätösjakso oli huomattavasti keskimmäistä osaa parempi (kuulemma kirjat huononevat järjestyksessä), pettymyksen koin kun Niedermannin ilmestyminen loppukohtauksessa ei aiheuttanutkaan säpsyä. Mutta oikeastaan se oli kivaa. Ja lisäksi ihmettelin miten Teleborian yhtäkkiä olikin mukana koko suljetussa oikeuskäsittelyssä, luulin hänen olleen todistaja. Vaikka en voikaan uskoa salaliittoihin, niin tämä oli kyllä huomattavasti todentuntuisempi kuin se edellinen kuula-kalloon-ja-hautaan-elävältä -ilotulitus.

Illan toinen leffa olikin sitten vähän sellainen feel good -pätkä siitä miksi San Fransisco on homojen turvasatama. Ihan hyvä opetus elokuvasta, vaikka jotenkin mun mielestä näistä Hollywoodin perustuu tositapahtumiin -kuvista on yleensä tehty normileffaa sadunomaisempia. Ehkä se johtuu siitä että ne aina tapahtuvat menneisyydessä? Jos puvustus ja lavastus saavat tunteen aikaan? Tai tässä tapauksessa ne alussa, välissä ja lopussa näytetyt aidot kuvat? Mene ja tiedä.

Otetaan siis kantaa jälkimmäiseen, kun mun mielestä toi Hiitelä vähän ylireagoi. Okei, punapaitanen pelaaja jää aika pahasti valkopaitasen jyrän alle. Mutta… Mun mielestä sillä on huono asento ja luistin vähän tökkää samaan aikaan kun tasapainoa horjutetaan. Se tarkottaa mun mielestä sitä, ettei vastaanottava pelaajakaan ollut ihan parhaimmillaan tilanteessa ja ruma lopputulos ei ollut pelkästään valkopaitasen syytä. Tottakai kaukalossa pitää varoa ja kunniottaa vastustajaa , varsinkin laidoissa, mutta kyllä mä kannatan tilanteen loppuun asti pelaamista enemmän ku sitä tappelua. Ja miten monta edes lähes samanlaista tilannetta jokaisessa pelissä on, niissä vaan lopputulos ei ole yhtä paha - ne ovat hyväksyttäviä.

En ole ikinä ymmärtänyt, kun ajoittain perustellaan jäähyä tai pelikieltoa vamman laadulla - mitä sillä on väliä mikä lopputulos on, eikö teko ratkaise? Jaksamatta jauhaa, niin kannatan myös sitä, että Savolainen olisi saanut isomman pelikiellon, ihan vaan sen takia että näistä ei tarvitsisi keskustella tulevaisuudessa.

Samaan aikaan toisaalla, sunnuntaina pääsin vihdoin katsomaan "muiden" peliä, kun Tapiolassa ratkaistiin yksi ensi kauden vastustajista. Valitettavasti mun mielestä väärä joukkue voitti. Olisin kovin toivonut Keppanan nousevan takaisin Liigaan, mutta eihän sille mitään voi kun perinteet on menneisyydessä ja nykypäivä on jotain muuta. Jos ei Oilersia vastaan, niin vuoden kuluttua sitten, kun pelaajat on vähän vanhempia ja eivät koita syöttää minuskulmasta ja maalin kulmalta toiselle tolpalle metrin korkeudella. Aikamoinen kontrasti Inkkareiden ja Erän kokoonpanojen välillä oli iän puolesta. Se mikä tuossa pelissä oli hienointa, oli kyllä a) fanius ja b) yleisömäärä.

Tuskin ensi kauden peleissä tällaisia sfäärejä nähdään, mutta ehkä se on hyvä juttu, että rikkaat westendiläiset nousivat. Mitä jos hyvillä taustoilla varustettu seura nouseeksi pääkaupunkilaisen salibandyn pelastajaksi? Ensi kaudellahan palataan taas ihanasti 50/50/50/50-malliin, eli "50% Liigan joukkueista on 50 km säteellä Helsingistä ja 50% joukkueista 50 km ulkopuolella". Se tietää myös mukavaa liikehdintää pelaajien kesken, mihin voitaisiin palata vaikka seuraavalla kerralla. Niin, ja sitten tämä valmentaja-asia.

Päivän lainaus:

"Ymmärrän, että pelaajat käyvät joskus kierroksilla, mutta nyt törkeyksiä nähtiin jo pelin ratkettua."

Näin kertoi Sami Kapanen Hesarissa. Eikö se ole just luonnollisempaa, että kasetti ei kestä kun peli on jo menetetty? Kuka idiootti nyt siinä vaiheessa tappelua alottaisi ja sotkisi omankin joukkuueen pelin, kun vielä olisi saumat voittoon? (Ei sillä, noi tappelut on ihan turhia yleensäkin.)

Ja milloin salibandy pääsee edes nettitoimituksen otsikoihin jollain oikealla?

Mä taisin olla melkein ainoa joka tykkäsi Pääkallon uudesta ilmeestä - yksinkertaisen tyylikäs, ja tykkään varsinkin kapeasta tekstistä kun siinä on helpompi pysyä rivillä. Tosin vähän liian or Die myös minusta. Minkä takia aina kaikesta uudesta pitää nostaa haloo, vaikka kohta jo totutaan? Olikohan muuten ihan ensimmäinen keskustelu, joka on ko. sivujen blogeissa lopetettu kesken?

Lauantaiaamuna äiti myös laittoi viestiä että Rusan halli on rikki - poikien treenejä ei voi pitää joten ihan tosissaan saan lomaa salibandystä ainakin tämän viikon. Nyt pitäisi vaan päättää josko lähtisi käyttämään vihdoin Salibandy -lehden avustamisesta viime kaudella palkkioksi saatua vaparikorttia. Tänään olisi Oilersin peliä, torstaina Keppanan liigakarsintaa, perjantaina Erän miesten peliä, jajaja… Naisten pudotuspelitkin varmaan alkavat viikonloppuna.

Sunnuntaina ehdin vihdoin ja viimein DTM:n sunnuntai-iloitteluun TalkShoWhat, ja olisi todellakin kannattanut mennä aikaisemmin. Orastavasta darrasta huolimatta hymy tuli huulille tasan klo 21, kun show alkoi drag queenien esittämällä Dingo-potpurilla. Ensi sunnuntaina on toistaiseksi viimeinen mahdollisuus kokemukseen ja tottakai paras vieras on jätetty viimeiseksi - lavalla tulee nimittäin esiintymään Kaija Koo. "Ollaan tavattu Kaijan kanssa nyt kolme kertaa shown tiimoilta." Itsehän jouduin lavalle Muodin Huipulle -Mertin kanssa pieneksi osaksi esitystä. Lisää näitä, kiitos. Ja kiitos P ja H.

Aamulla tuli mieleen, että miksiköhän kukaan ei ole kyhännyt nettiin toimivaa tapahtumakalenteria? Siis sellaista, mistä kätevästi löytäisi kaikki illan tapahtumat - urheilu, kulttuuri eri muodoissaan jne. Joskus olen koittanut etsiä sellaista, mutta ei vaan löydy. Hesarilla ja Citylla on omat, kaupungilla oma ja sitten on tietysti lipunmyyjien omat. Mutta jotenkin mikään ei tunnu kaikenkattavalta. Sivu voisi siis toimia ihan kysymyspohjalla "Mitä haluat?" "Musiikki, teatteri, leffa, näyttely, urheilu, klubi." "Missä haluat?" "Helsinki, Tampere, Turku, Oulu." Tai sitten se tarjoaisi kaiken listattuna. Jos mä löytäisin jonkun koodarin ja saisin homman toimimaan, voisin ottaa vaikka palkaksi sisäänpääsyn jokaiseen listattuun tapahtumaan.

Uusiin bändeihin liittyvä name dropping. Siis itsehän kuuntelen musiikkia melkein koko ajan, jollain tapaa se on taustahälynä, välillä sitä musiikkia tulee ihan kuunneltuakin. Tässä töissäkin iPod suoltaa musiikkia jatkuvasti ihanista pienistä JBL:n kaiuttimista. Joskus tulee hyvä biisi ja se on pakko jakaa työkavereiden kanssa - "Hei H, ootko kuullut Arctic Monkeysia tai Bloc Partya?" "Ööö… En vissiin." "No tuu käymään tuolla mun huoneessa, ni kuulet. Loistavaa perjantaimusiikkia. Tuli ihan kevätfiilis äskeisestä biisistä." Sieltähän se H tulee, ja samalla E kävelee huoneen ohi. "Hei E, tuu kuuntelee kanssa." "Mitä tää oli, tää kuulostaa ihan Vampire Weekendiltä." "Ootteko kuullu Florence + The Machinea?" "Tai Feistiä?" "Tai mites Husky Rescuen uus levy?" JaJaJaJaKetäMeitäOli… Ei keskustelua musiikista ilman uutta bändiä joka päivä. Missä välissä näitä ehtii kuuntelemaan ja kunnolla tutustumaan?

Itsellä se melkein menee niin, että ensimmäisestä suosituksesta saatan kokeilla, jos ei maistu, jää unholaan. Sitten kun on kuullut n. 5 seuraavaa suositusta tulee pakonomainen fiilis kuunnella uudestaan, jos vaikka nyt maistuis. Melkein kertakäyttökamaa? Mia likes not.

Ennen oli ne kasetit jaossa, sitten CD:t, nyt riittää että jakaa nimen. Helppoa ja nopeaa, omaksua ja unohtaa.